Kasvihuonevihannesten tarjonta parhaimmillaan juhannuksena

Keskikesällä puoli kiloa vihanneksia päivässä täyttyy helposti. Raikkaat salaatit, grillivihannekset, hölskykurkut ja maukkaat tomaatit… suomalaista ruokakulttuuria parhaimmillaan! Tänä kesänä saamme nauttia kasvihuonevihannesten supersadosta, sillä tomaatteja, kurkkuja, salaatteja ja yrttejä on nyt runsaammin tarjolla kuin normaalina kesänä.

Moni ympärivuotinen kasvihuoneviljelijä piti viljelytaukoa talvella ja istutti uudet taimet kevättalvella. Runsas sato kypsyy kesän mittaan yhtä aikaa kausiviljelijöiden kanssa, joten nyt ei tule pulaa kotimaisista vihanneksista. Tarjonta hevi-tiskeillä on erinomainen pitkälle syksyyn!

Runsas tarjonta on vaikuttanut myös hintoihin, joten kotimaiset vihannekset ovat nyt edullisia. Laadukkaat läheltä tulevat vihannekset ovat suomalaisten juhannuspöydän kulmakivi. Hakipa juhannusostokset kaupasta, torilta, suoraan tuottajalta tai kotiinkuljetettuna, kotimaista tarjontaa on nyt hyvin.

Kotimainen ruoka on vaalimisen arvoinen asia. Suomalaiset kasvihuoneviljelijät ovat tehneet puhtaan, maistuvan ja vastuullisen sadon eteen huipputyötä. Kesäkaudella satoa tulee hyvin tomaattien, kurkkujen ja salaattien lisäksi myös hieman vaateliaammasta paprikasta. Olemme onnekkaita, että suomalaisten vihannesten kotimaisuusaste on korkea, varsinkin muihin pohjoismaihin verrattuna.

Suomessa tuotetut vihannekset kulkevat vain lyhyen matkan tuottajalta myyntiin, ja ovat usein tuoreeltaan myynnissä jo poimintaa seuraavana päivänä. Näin ne pystytään poimimaan kypsinä, mikä on esimerkiksi tomaatin aromien ja salaatin tuoreuden kannalta tärkeää.

Kotimaiset vihannekset ovat juhannuspöydän kruunu

Perheen juhannuspöydän kulmakivet ovat kotimaiset vihannekset. Ne sopivat niin kasvis- ja vegaaniruokavalioon kuin gluteenia, maitotuotteita tai suolaa välttelevällekin. Tomaatit, kurkut, salaatit ja yrtit ovat täynnä ravintoaineita ja ne voi käyttää sellaisenaan tyvestä latvaan, ilman kuorimista.

Salaatinlehdestä voi kääräistä kesäiset grillisalaattitacot, kurkuista maustaa perinteiset hölskykurkut ja tomaatista taikoo nopeasti pikkelöidyt kirsikkatomaatit. Yrtit maustavat jokaisen aterian ja sopivat jälkkäreihin sekä juomiinkin. Yrttien käytöllä voi helposti säädellä myös suolan määrää ruuanlaitossa. Katso toimivat juhannusreseptit alta!

Hölskykurkut

1 dl viinietikkaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 ̶ 2 kurkkua ohuen ohuina viipaleina

Vinkki: juustohöylällä saat ohuita viipaleita!

Näin helppoa: sekoita liemi ja ainekset ja lisää ohuiksi viipaloidut kurkut kannelliseen säilytysastiaan. Kurkut voi halutessaan kuoria ennen viipalointia. Ravistele astiaa hyvin (kansi tiiviisti suljettuna) ja anna maustua hölskyttelyn jälkeen jääkaapissa ainakin pari tuntia. Ideana on, että neste muodostuu pääasiallisesti kurkusta itsestään. Käytä lisukkeena pikkelsin tai salaatin tapaan.

Grillisalaatti kotimaisista kasviksista
4–6 henkilölle, n. 45 minuuttia

2 kpl kotimaista paprikaa
2 kpl kotimaista tomaattia
1 pnt kotimaista jääsalaattia
½ kpl kotimainen kurkku
reilu kourallinen kotimaisen basilikan lehtiä
suolaa ja pippuria
2 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä
kotimaista tilliä koristeluun.

Halkaise huuhdellut paprikat, poista kannat sekä siemenet ja leikkaa lohkoiksi. Grillaa paprikalohkot melkein läpikypsiksi grillissä tai paista ne grillipannulla. Kuutioi grillatut paprikat.
Kuutioi huuhdellut tomaatit ja kurkku. Irrota jääsalaattikimpusta muutama lehti, huuhtele ja hienonna ne. Irrota loputkin lehdet, huuhtele ja jätä odottamaan tarjoilua. Suikaloi basilikan lehdet.

Sekoita kaikki hienonnetut ja kuutioidut raaka-aineet kulhossa, lisää sekaan öljy ja hyppysellinen suolaa sekä pippuria. Sekoita kevyesti. Lado jäljelle jääneet salaatinlehdet isolle lautaselle tai tarjottimelle ja annostele salaattia salaatinlehtiveneiden sisälle. Koristele tillinoksilla.

Tarjoile sellaisenaan “salaattitacona” tai muiden kesäisten grilliruokien seuralaisena.

Nopeasti pikkelöidyt kirsikkatomaatit

250 g kotimaisia kirsikkatomaatteja
3 rkl omenasiiderietikkaa
3 rkl väkiviinaetikkaa
3 rkl vettä
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
¼ tl jauhettua mustapippuria
2 rkl tuoreita yrttejä silputtuna (esim. tilliä tai basilikaa)

Huuhtele kirsikkatomaatit ja viipaloi ne kolmeen osaan. Sekoita kaikki raaka-aineet kulhossa ja anna maustua noin tunnin ajan. Tarjoile tomaattiburgerien täytteenä.

Voit käyttää ylijääneen pikkelöintiliemen esimerkiksi salaatinkastikkeen valmistukseen. Halutessasi voit lisätä tomaattiviipaleiden seuraksi myös viipaloitua kurkkua.