Mansikoita kesän ruokiin! 4 resepti-ideaa

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista mansikkaviikkoa. Kesän punainen herkku sujahtaa niin salaattiin, juomaan kuin aamupalakulhoonkin.

Ja hei tiesitkö, että mansikka ei kasvitieteelliseltä kannata ole lainkaan marja, vaan epähedelmä. Sen varsinaisia hedelmiä ovat sen pinnalla olevat pienet rouskuvat siemenet. Säteile tällä tiedolla kesälounaalla, ja ilahduta läheisiäsi näillä resepteillä:

1. Raikas lounassalaatti mansikalla

Loihdi 4 nälkäiselle ihana kesäpäivän salaatti lounaaksi. Raikkaan yrttinen kastike saa seurakseen makeita mansikoita, mehevää kurkkua ja ruokaisaa kvinoaa.

2 dl kvinoaa
4 dl vettä
1 kurkku
½ l mansikoita
reilusti mintunlehtiä
reilusti basilikanlehtiä
100 grammaa fetajuustoa
paahdettuja pinjansiemeniä (tai muita siemeniä)

Yrttiöljy:

reilu kourallinen basilikanlehtiä
reilu kourallinen mintunlehtiä
1 dl oliiviöljyä
½ sitruunan mehu
1 rkl omena- tai valkoviinietikkaa
suolaa ja mustapippuria

  1. Huuhtele kvinoa huolellisesti kuumalla vedellä. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää kvinoa kiehuvaan veteen. Keitä noin 15 minuuttia matalalla lämmöllä, kunnes neste on haihtunut. Anna kvinoan jäähtyä hetki ja valmista sillä aikaa yrttiöljy.
  2. Pilko yrtit hienoksi ja sekoita kaikki yrttiöljyn ainekset pienessä kulhossa. Lisää öljy jäähtyneen kvinoan joukkoon ja sekoita hyvin.
  3. Pilko kurkku pieniksi kuutioiksi. Poista mansikoista kannat ja pilko ne pieniksi paloiksi. Lisää pilkotut kurkut, mansikat sekä reilusti yrttejä kvinoan joukkoon ja sekoita varovasti. Murusta fetajuusto salaatin päälle ja viimeistele paahdetuilla siemenillä. Tarjoa ja nauti!

2. Vastustamaton vesimeloni-mansikkaslushie

Tämä kesäjuoma vie kielen mennessään! Raikas ja makea juoma ei välttämättä kaipaa ollenkaan lisämakeutusta, mutta voit halutessasi lisätä siihen tilkan hunajaa tai agavesiirappia.

  • 400–500 g vesimelonia kuutioina
  • 50–75 g mansikoita
  • 8 mintunlehteä
  • 8 sitruunamelissan lehteä
  • ½ limetin tai sitruunan mehu
  • 1–1½ dl jäämurskaa
  • 1 tl hunajaa tai agavesiirappia (halutessasi)
  1. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen tai sekoita pitkässä lasissa sauvasekoittimella.
  2. Sekoita tasaiseksi, jätä koostumus hieman ”sohjoiseksi”.
  3. Maista – lisää tarvittaessa minttua tai sitruunamelissaa.
  4. Tarjoile heti.

3. Ihana minttu-mansikkasmoothiebowl

Hitaisiin kesäaamuihin on kivaa tehdä kaunis aamupala. Pakasta banaanit illalla, jolloin ne ovat täydelliset aamupala-annokseen.

  • 2 pakastettua banaania
  • 1 kypsä päärynä
  • ½ kurkku (n. 150 g)
  • 1 rkl kauralesettä
  • 10 mintunlehteä
  • ½ limetin mehu
  • ½ dl kreikkalaista jogurttia tai rahkaa’

Koristeluun:

  • Tuoreita mansikoita ja mustikoita
  • Mintunlehtiä
  • Kookoshiutaleita
  • Pähkinöitä ja jyviä
  1. Pilko ainekset tehosekoittimeen.
  2. Sekoita mahdollisimman paksuksi massaksi.
  3. Lisää tarvittaessa vettä sen verran, että kone jaksaa pyöriä.
  4. Kaada kahteen kulhoon.

4. Kesän raikkain janojuoma

Vesi on ihan paras janojuoma hellepäiviin. Saat vaihtelua hanaveden litkimiseen, kun maustat ja koristat vesikannun tai lasilliset näillä:

  • Mansikkaviipaleita
  • Basilikan lehtiä
  • Mintun lehtiä
  • Kurkkua
  • Sitruunaa tai limettiä