Kuvassa on Erno Laukkarinen kasvihuoneessa.

Nurmitarhat Oy Nurmijärveltä on Vuoden 2021 kasvihuonevihannesten laatutuottaja

Nurmijärvellä sijaitseva Nurmitarhat Oy on palkittu vuoden 2021 parhaana kasvihuonevihannesviljelmänä Suomessa. Vihtiläisten Johanna ja Erno Laukkarisen puutarha sai palkinnon 27.10.2021 Kauppapuutarhaliitto ry:n vuosikokouksessa Heinolassa.

Nurmitarhat Oy on perustettu 1990 ja se on alusta lähtien keskittynyt yrttien ja aikaisemmin myös salaattien kasvattamiseen.  Tätä nykyä valikoimassa on 21 mausteyrttiä. Yritys on laajentanut tuotantoaan kysynnän kasvun myötä, ja tätä nykyä kasvihuoneita on noin 5 000 neliömetriä. Yritys on siten keskimääräistä suurempi kauppapuutarha Suomessa. Yrittäjäperheen lisäksi ympärivuotinen tuotanto työllistää noin yhdeksän henkilöä.

Yritys tunnetaan hyvin modernina ja nopeana uuden teknologian omaksuja. Yritys siirtyi maalämmön käyttöön jo 2009 luopuen samalla lähes kokonaan öljyn käytöstä. Ledivalaistusta ryhdyttiin käyttämään välittömästi niiden sovellusten ulotuttua kasveille sopiviksi. Yritys käyttää myös kasvihuoneilman liiallisen kosteudenpoistoon menetelmää, joka säästää energiaa, vähentää kasvitauteja sekä parantaa kasvua. Luonnollisesti kaikki viljelyyn, sadonkorjuuseen ja pakkaukseen liittyvät työvaiheet ovat hyvin tehokkaita teknologian avulla.

Nurmitarhojen koko tuotanto on aitoa lähiruokaa. Puutarhan tuotteet jäävät ketjukauppojen kautta pääosin lähialueille eli Uudellemaalle ja pääkaupunkiseudulle.

Kasvihuonevihannesten laatutuottajapalkinnon myöntää vuosittain Kotimaiset Kasvikset ry. Tunnustus on myönnetty vuodesta 1994 lähtien.