Tuorepasta herkkukastikkeella
Helpon pasta-annoksen herkkukastike syntyy tuoreista tomaateista ja reilusta määrästä yrttejä. Resepti on helppo tuplata, jos kokkaat isommalle porukalle!
4–5 tomaattia
2–3 rkl oliiviöljyä
1 tl valkosipulijauhetta
2 tl kuivattua oreganoa
2 tl kuivattua basilikaa
1 tl mustapippuria
1 tl suolaa
n. 3 dl kasvislientä
250 g tortellineja
1 dl raastettua parmesania
1 dl hienoksi pilkottua basilikaa
Tarjoiluun:
1 pallo mozzarellaa
Tomaattia
basilikaa
1. Puolita tomaatit ja poista kanta. Kuumenna oliiviöljy laakeassa paistinpannussa keskilämmöllä. Aseta tomaatit leikkuupinta alaspäin pannulle ja laita kansi päälle. Kypsennä noin 8–10 minuuttia, kunnes tomaatit pehmenevät. Valmista sillä aikaa kasvisliemi.
2. Kun tomaatit ovat pehmenneet, poista kuoret varovasti haarukalla tai pihdeillä. Muussaa tomaatit kevyesti haarukalla. Lisää valkosipulijauhe, oregano, kuivattu basilika, suola ja mustapippuri.
3. Kaada joukkoon kasvisliemi, kiehauta ja anna kiehua muutama minuutti. Lisää tortellinit ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan, sekoittaen välillä, kunnes pasta on kypsää.
4. Sekoita joukkoon parmesaani ja tuore basilika.
5. Nosta liedeltä ja annostele lautasille. Revi mozzarella pieniksi paloiksi pastan päälle ja viimeistele tomaatinsiivuilla sekä basilikalla. Tarjoa ja nauti!


