Kuvassa on kangaspussissa basilikaa, kurkkua, tomaattia ja salaattia. Kuvan tausta on vihreä.

Tietoa kasvihuonevihanneksista kouluihin – Puhtaasti kotimainen julkaisi opetusmateriaaleja yläkouluun

Puhtaasti kotimainen on julkaissut yläkouluihin kotitaloustunnille tarkoitetun opetusmateriaalipaketin. Materiaalit ovat suunnattu erityisesti 7-luokkalaisten kotitalouden kolmoistunnille.

– On ollut hienoa koota nuorille tietopakettia suomalaisesta kasvihuoneviljelystä ja kotimaisista vihanneksista. Harvalla on mahdollisuus vierailla kasvihuoneyrityksessä, ja näin voimme tehdä ruoantuotantoa hieman tutummaksi oppilaille, kertoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Niina Kangas.

Opetusmateriaalit sisältävät informaation lisäksi hauskoja välipalareseptejä tunnilla kokattavaksi, videoita sekä itsenäisiä tehtäviä. Materiaalit ovat tehty yhteistyössä KM kotitalousopettajan ja yrittäjän Kati Pohjanmaan kanssa.

– Kotimaisten kasvisten käyttö on kestävän kehityksen mukaista, tukee kotimaista työtä ja vastaa osaltaan myös huoltovarmuudesta. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa kotitalouden osalla todetaan, että kotitalouden opetuksen tehtävänä on kehittää kodin arjen hallinnan sekä kestävän ja hyvinvointia edistävän elämäntavan edellyttämiä tietoja, taitoja, asenteita ja toimintavalmiuksia, Pohjanmaa kertoo.

Materiaaleilla halutaan kannustaa nuoria syömään enemmän vihanneksia sekä lisätä tietoutta kasvihuonealasta Suomessa. Materiaaleja voi hyödyntää myös muussa vastaavassa opetuksessa. Ne soveltuvat erinomaisesti esimerkiksi aikuisten perusopetuksen käyttöön kotitaloustunneille kuin myös tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen.

Tulevaisuuden ala

Kotimainen kasvihuonetuotanto on puolittanut hiilijalanjälkensä vuosikymmenessä, ja alalla tehdään jatkuvasti töitä vastuullisemman viljelyn eteen. Kasvihuoneviljelijöiden valtakunnallisen yrittäjäjärjetön Kauppapuutarhaliiton näkemyksen mukaan nuorille on tärkeää opettaa ajankohtaista tietoa alasta. Liitto ylläpitää Puhtaasti kotimainen -kanavia.

– Kasvihuoneissa on Suomessa viljelty jo sadan vuoden ajan ja ala on vahvasti kiinni tulevaisuudessa. Kasvihuoneala tarjoaa paitsi terveellisiä tuotteita, myös mielenkiintoisia työmahdollisuuksia nuorille, Kangas kertoo.

Kasvihuoneala on nyt ja tulevaisuudessa tärkeä osa kotimaista ruoantuotantoa. Ilmastonmuutos vaikuttaa merkittävästi taivasalla tapahtumaan viljelyyn. Kasvihuoneessa on täysin kontrolloidut viljelyolosuhteet, jotka mahdollistavat ruoantuotannon ympäristön muutoksista huolimatta. Kasvihuoneala on erityisesti maaseudulla merkittävä nuorten työllistäjä. Kehittyvä ala tarjoaa myös tulevaisuudessa työllisyysmahdollisuuksia nuorille.

Materiaalit ilmaiseksi käyttöön

Kaikki opetusmateriaalit ovat ladattavissa maksutta Puhtaasti kotimaisen verkkosivuilta osoitteesta https://puhtaastikotimainen.fi/opetusmateriaalit/. Materiaalipaketti sisältää kattavan opettajanmateriaalin, Power Point -diat opetukseen sekä jaettavat reseptit.

 

Kauppapuutarhaliitto ry ylläpitää Puhtaasti kotimainen -brändiä kasvihuonevihannesten osalta.