Hauska halloween-pizza
Tämä pizzan sienet maistuu lapsillekin, kun niistä loihtii halloweeniin sopivia hauskoja pikku kalloja!
- Tortillalättyjä pitsapohjiksi
- Tomaatteja 6-7 kpl
- Öljyä
- Sipulia
- Valkosipulia
- Pippuria
- Suolaa
- Sokeria
- Basilikaa
- Timjamia
- Herkkusieniä
- Juustoraastetta
Aloita valmistamalla tomaattikastike. Pilko tomaatit, sipulit ja valkosipulit. Lisää kattilaan öljyä ja lisää pilkotut ainekset sekaan. Kiehauta kunnes ainekset pehmenevät ja lisää sekaan ripaus pippuria, suolaa sekä sokeria. Lisää valmistuksen loppuvaiheessa tuoretta basilikaa ja timjamia.
Valmistele sitten sienet. Puolita herkkusienet ja kaiverra niihin kaksi silmäreikää esimerkiksi juomapilliä käyttäen. Leikkaa puukolla sieniin myös pääkallon ”nenäreiät” ja ”hampaat”.
Levitä tortillapohjille tomaattikastiketta, juustoraastetta ja ”sienikallot”. Paista uunissa 225-250 asteessa muutama minuutti, kunnes juusto on sulanut. Viimeistele basilikalla.