Kuvassa kerätään herkkusieni kasvatushuoneessa.

Näin vältät ruuhkan sienimetsällä

Etkö tänäkään vuonna jaksanut lähteä sienimetsälle? Vai oliko joku jo hakenut vakipaikkasi herkut? Ei huolta, sillä herkullisia kotimaisia sieniä helposti kaupan hevi-osastolta. Tarjolla on maittavista valkoisista herkkusienistä upeisiin suuriin portobelloihin.

Lähiruokaa, ympäristöystävällisesti

Kotimaiset kasvatushuoneissa viljellyt herkkusienet ovat puhdasta lähiruokaa, jonka tuotanto nojaa vahvasti kiertotalouteen. Herkkusienet viljellään tarkasti valvotuissa ja hygieenisissä olosuhteissa. Viljelyssä käytetty kasvualusta tehdään kokonaan kotimaisista raaka-aineista. Kasvutushuoneessa käytetty kasvualusta käytetään uudelleen lähipeltojen maanparannusaineena.

– Me tiedämme mistä kasvatuksessa käytettävät raaka-aineet ovat peräisin, sillä teemme itse herkkusienien kasvualustan. Tämä on maailman mittakaavassa melko harvinaista, mutta erittäin tärkeä osa tuoteturvallisuutta. Kasvualusta koostuu oljesta, kipsistä ja broilerin lannasta. Yhdestä kasvualustasta saadaan kolme satoa, kertoo Mykora oy:n toimitusjohtaja Tomi Levonen.

Helppo käyttää

Herkkusieni on vastuullisen kokkaajan nappivalinta: sienet voi käyttää kokonaan, jolloin ruokahävikkiä ei synny. Herkkusienet ovat puhtaita ja käyttövalmiita lakista hattuun. Näitä herkkusieniä ei vihannestiskiltä poimiessa tarvitse tarkistaa.

Kotimaisia herkkusieniä voi syödä sellaisenaan, paistettuna tai kuivattuna. Ne sopivat erinomaisesti tuomaan lisämakua tai korvaamaan lihan. Herkkusienet sisältävät proteiinia, jonka ansiosta ne sopivat loistavasti kaikkiin ruokavalioihin. Mikäli sienet ovat uusi tuote keittiössä, voi niitä helposti lisätä tuttuihin ja turvallisiin arkiruokiin kuten makaronilaatikkoon.

– Herkkusienet sisältävät umamia, joka korostaa muiden raaka-aineiden makua. Niillä voi helposti korvata esimerkiksi puolet tai 1/3 tuttuun reseptiin tulevasta lihasta. Näin saat helposti laskettua ruuan hiilijalanjälkeä sekä lisättyä makua, neuvoo Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala.

Vähennä hävikkiä säilyttämällä oikein

Ruokahävikkiä pystyy ehkäisemään säilyttämällä herkkusieniä oikein. Sienille paras lämpötila oli +2–5-asteeseen eli kotioloissa jääkaapissa. Ylijääneet sienet voi hyvin myös kuivattaa, ja käyttää myöhemmin esimerkiksi padoissa tai keitoissa.

Sieniretkestä saa vielä ympäristöystävällisemmän, kun kävelet tai pyöräilet kauppaan sekä käytät ostoksilla kestokassia. Muista kierrättää sienten muovipakkaus muovinkeräykseen.

#champblend -makaronilaatikko

Kuvassa on valkoisessa uunivuoassa makaronilaatikkoa.

Herkkusienet ja pekoni tuovat uutta ulottuvuutta perinteiseen makaronilaatikkoon. Tuoreet yrtit kruunaavat tämän arkipäivän klassikon.

200 g kotimaisia herkkusieniä
300 g kotimaista naudan jauhelihaa
100 g kotimaista pekonia 1
kotimainen sipuli
1 valkosipuli
1 rkl öljyä
1 tlsuolaa rouhittua mustapippuria
5 dl makaronia
1 rkl kotimaista oreganoa hienonnettuna
1 rkl kotimaista lehtipersiljaa hienonnettuna
5 dl kuohukermaa
2 kananmunaa

Ohje:

1. Ruskista pieneksi pilkotut herkkusienet jauhelihan, siivutetun pekonin ja pilkottujen sipuleiden kanssa öljyssä pannulla.
2. Mausta seos suolalla ja pippurilla.
3. Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan.
4. Sekoita hienonnetut yrtit kerman ja kananmunien kanssa kulhossa.
5. Kaada sieni-jauhelihamassa, kypsät makaronit ja muna-kermaseos vuokaan ja sekoita.
6. Paista makaronilaatikko 200-asteisen uunin alatasossa noin tunti.
7. Herkuttele!

Resepti ja kuvat: Champ

Lisää herkullisia reseptejä kotimaisista kasvihuonetuotteista löydät osoitteesta https://puhtaastikotimainen.fi/reseptit/

Tutustu herkullisiin sieniresepteihin