Kuvassa on puupöydällä erilaisia kotimaisia herkkusieniä.

Viisi myyttiä kotimaisista herkkusienistä

Kotimaiset herkkusienet ovat ihanan helppoa arkiruokaa. Käyttövalmiit kotimaiset herkkusienet sopivat moniin ruokiin ja maistuvat taatusti kaikille. Suomessa kasvatettuihin sieniin liittyy joitain harhaluuloja. Mursimme viisi myyttiä kotimaisista herkkusienistä:

Myytti 1: Kotimaisia herkkusieniä ei ole saatavilla vuoden ympäri

Sienet mielletään yleisesti syysruuaksi kotimaisten metsäsienten saatavuuden takia. Kotimaisia viljeltyjä herkkusieniä on saatavilla kauppojen hyllystä vuoden jokaisena päivänä. Herkkusienet sopivat sesonkiin kuin sesonkiin: kesän grilliherkuista syksyisiin piirakoihin ja joulupöydän sienisalaattiin. Kotimaisilta markkinoilta löytyy tavallisten valkoisten herkkusienten lisäksi jumbokokoisia herkkusieniä, erikokoisia ruskeita herkkusieniä sekä meheviä portobelloja.

Myytti 2: Viljellyt herkkusienet eivät ole vastuullisia

Suomessa herkkusienten kasvatus perustuu kiertotalouteen, jossa hyödynnetään paikallisten yritysten tuotteita. Kotimaiset herkkusienet kasvavat tarkasti valvotuissa ja hygieenisissä olosuhteissa. Kasvattajat valmistavat kasvualustan itse. Kasvualustat valmistetaan kotimaisesta oljelta, broilerinlannasta ja vedestä. Tällä taataan alustan puhtaus ja tuoteturvallisuus. Käytetty alusta palautuu takaisin lähipelloille maanparannusaineeksi. Herkkusienet kasvavat pimeässä, valoa tarvitaan ainoastaan poimintavaiheessa. Viljely on tarkkaa, hygieenistä ja vastuullista.

Kuvassa on puisella leikkuulaudalla kotimaisia herkkusieniä. Laudalla on myös pieni kokkiveitsi ja kaksi tomaattia.Myytti 3: Herkkusienistä voi käyttää vain hatun

Herkkusienet ovat vastuullinen tuote myös niiden käytön vuoksi. Sienet voi käyttää kokonaan lakista jalkaan, jolloin ei synny ruokahävikkiä. Hävikkiä voi vähentää myös säilyttämällä ne oikein. Herkkusienet säilyvät noin viikon. Herkkusienten mahdolliset muovirasiat kannattaa laittaa muovinkeräykseen.

Myytti 4: Herkkusienet täytyy aina kypsentää

Kotimaiset herkkusienet ovat kotikokin unelma. Niitä voi syödä sellaisinaan tai laittaa niin arki- kuin juhlaruokiin. Ne sopivat esimerkiksi grilliin, piirakoihin, pataruokiin, pastaan tai vaikka hampurilaisen väliin. Sienet sisältävät umamia, joka korostaa muiden ruoka-aineiden makua. Testaamisen arvoinen ruoka-aine siis!

Myytti 5: Herkkusienet eivät ole ravintorikkaita

Herkkusienet ovat erinomainen proteiininkorvike kotiruokiin. Niissä on runsaasti kasviproteiinia ja kaliumia. Herkkusienissä on myös hyviä kuituja, ja esimerkiksi sadassa grammassa on vain 0,2 grammaa rasvaa. Terveyden ja hyvinvointi laitoksen Fineli-tietopankin mukaan herkkusienet sopivat erinomaisesti myös muun muassa vegaaniseen, kolesterolittomaan, maidottomaan, suolattomaan ja gluteeniseen erikoisruokavalioon.

 

 

Tutustu herkullisiin sieniresepteihin: