Kurkku kainalossa kohti kevättä – Kurkkuviikkoa vietetään nyt!
Valtakunnallista kurkkuviikkoa vietetään 18.-24.3. Vaikka vihreä klassikkovihannes on sesongissa koko vuoden, on sitä oivallista juhlistaa erityisesti juuri nyt alkukeväästä.
Suomalaiset ovat oikeaa kurkkukansaa: vuosittainen kasvihuonekurkun sato on noin 50 miljoonaa kiloa, mikä on ennätyksellistä viljelypinta-alaan nähden koko maailman mittapuulla. Kurkusta riittääkin siis herkuteltavaa sellaisenaan, leivän päällä ja salaateissa kuin myös vaikkapa pikkelöitynä lisukkeena, drinkkien ainesosana tai smoothien sekaan surautettuna.
Viimeaikojen trendikkäin kurkkuherkku on ehdottomasti murskakurkut! Raikkaan mieto tuorekurkun maku sopii mahtavasti yhteen aasialaistyyppisten mausteiden kanssa ja murskattuna vihannes imeekin itseensä upeasti makuja.
Murskakurkuista valmistuu salaatti alle vartissa, siitä riittää neljälle ruokailijalle lisukkeeksi. Salaatista saa ruokaisamman yhdistämällä siihen vaikkapa fetaa tai tofua, tällöin kasassa on kokonainen ateria kahdelle. Muista myös muut kurkkupitoiset reseptimme!
2 kpl kotimaista kurkkua
1 kpl kotimainen paprika
kourallinen kotimaisia tuoreita yrttejä (esim. tilliä, persiljaa ja korianteria)
1 tl suolaa
2 tl sokeria
1 rkl oliivi- tai seesamiöljyä
2 rkl soijakastiketta
1,5 rkl riisiviinietikaa
muutama tippa chilikastiketta tai -öljyä (valinnainen)
1 kpl kotimainen valkosipulinkynsi
½ kpl kotimainen punainen chili
1 pnt kotimaista salaattia (esim. tammenlehtisalaattia tai romaine)
1 rkl seesaminsiemeniä
Sekoita suola, sokeri, öljy, soijakastike ja riisiviinietikka keskenään sekaisin kastikkeeksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Sekoita hienonnettu valkosipuli kastikkeen joukkoon. Voit halutessasi lisätä kastikkeen sekaan myös muutaman tipan chilikastiketta.
Huuhtele kurkut, poista niiden päät ja aseta tukevalla alustalla olevalle leikkuulaudalle. Murskaa kurkut koko pituudeltaan leveää keittiöveistä, kaulinta tai perunasurvinta apuna käyttäen. Leikkaa kurkut suupalan kokoisiksi paloiksi ja kaada kulhoon.
Halkaise paprika ja poista kanta sekä siemenet. Leikkaa paprika kuutioiksi ja lisää kurkkujen kanssa samaan kulhoon. Hienonna yrtit ja lisää myös ne kulhoon. Kaada kastike kasvisten ja yrttien päälle ja sekoita.
Huuhtele salaatinlehdet ja revi niitä hieman pienemmiksi. Asettele revityt salaatinlehdet laakealle tarjoiluvadille. Kaada kastikkeessa pyöritellyt kurkut, paprikat ja yrtit salaattipedin päälle.
Viipaloi chili ohuiksi viipaleiksi ja ripottele salaatin päälle. Viimeistele salaatti seesaminsiemenillä. Voit halutessasi lisätä salaatin päälle lisää yrttejä koristeeksi.